Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2023.

Kustaa Kustaanpoika Hauholta – isoisäni isoisän syntymästä tulee tasan 200 vuotta 26.5.2023

Kuva
Kustaan Kustaanpojan  puumerkki vuodelta 1884  Ihmisillä on tapana muistaa suurmiehiä, kun heidän syntymästään on kulunut pyöreitä vuosia.  Isälinjan isoisäni isoisä Kustaa Kustaanpoika ei ollut sellainen suurmies, että häntä muut muistelisivat.  Mutta minulle ja muille hänen jälkeläisilleen hän oli suurmies, sillä hänen tekemisensä ovat vaikuttaneet konkreettisesti meidänkin elämäämme.  Loikka myllärin pojasta talon isännäksi 1800-luvulla on vaatinut riskinottoa ja kovaa työtä, joten juhlimisen aihetta kyllä riittää hänenkin kohdallaan. Olen Kustaasta kirjoittanut muissa tarinoissa jo aiemminkin, mutta näin merkittävän muistopäivän lähestyessä kokosin hänen elämänkertansa yhtenäiseksi tarinaksi. Kustaa Kustaanpoika syntyi 26. toukokuuta 1823 Hauholla Vuolujoen varrella sijainneessa Hahkialan omistuksiin kuuluneessa Vasikan myllytorpassa. Kustaan esi-isät useassa sukupolvessa olivat olleet mylläreitä Tuuloksen Pohjoisten myllyillä (eli lähellä nykyistä Tuulosen ostokeskusta). Kustaan i