SENTTAALI - Tarinaa entisajan ihmisistä ja tapahtumista

Entisaikaan häitä juhlittiin juhannuksena - mukamas.  Tällainen käsitys on jäänyt ainakin minulle.  En ole kuitenkaan omien esivanhempieni kohdalla löytänyt yksiäkään juhannushäitä. Kesäkuussa kyllä mentiin naimisiin, mutta mieluummin heti alkukuusta.  Elokuukin kelpasi kuten kuvan isovanhemmilleni v. 1924. Rahvas meni vihille silloin, kun työt eivät olleet esteenä.   Tapaninpäivä oli perinteisesti päivä, jolloin palvelusväki sai vapaata.   Niinpä sitten vuoden viimeinen viikko tapanista alkaen olikin yleinen vihkimisaika.    Esimerkiksi m inun äidinpuolen isovanhempien isovanhemmista kaksi neljästä pariskunnasta on vihitty juuri 26.12. Vuoden 1836 tapanina vihittiin Luopioisissa talonpojan poika Yrjö Heikinpoika (Jöran Henricsson Frantsila) ja talonpojan leski Anna Mikontytär (Anna Michelsdotter Kauppi). Yrjö oli 26-vuotias ja yhden lapsen äiti Anna 30-vuotias.   Anna oli jäänyt leskeksi edellisen vuoden joulukuussa. Molemmat olivat syntyjään Luopioisten Karvialan kylästä.    Yksi Y

 ”Nyt minä alan kirjoittaa …”. oli isotädilläni Olgalla tapana aloittaa kansakoulun ainekirjoituksensa reilut sata vuotta sitten.  Nyt minä sitten alan kirjoittaa lapsuuteni jouluista 1950-luvulla eli ajalta ennen kouluikääni.  En itsekään väitä, että asiat olisivat olleet juuri niin kuin kirjoitan, mutta muistoja ne ovat juuri niin kuin minä ne muistan. Oma lapsuudenkotini oli maalaistalo Hauholla Kanta-Hämeessä.    Lähin naapuri oli noin kilometrin päässä asunut siirtolaisperhe, muihin naapureihin matkaa oli vielä toinen mokoma. Lähimmät kaupat olivat kirkonkylässä maanteitse 4 km päässä.   Muistikuvat varhaislapsuuteni jouluista liittyvätkin vain siihen, mitä kotiväki teki, sillä kylillä ei ennen kouluikää tullut käytyä. Omien vanhempieni, yhden minua vanhemman ja nuorempien kaksoisveljien lisäksi saman rakennuksen ”mummunpäässä” asui silloin vielä alle 60-vuotias syytinkimummu ja hänen nuorin tyttärensä eli isäni sisko. Jouluksi kotiimme tuli tavallisesti myös isäni veli, josku

Sukututkimus on sitkeätä salapoliisityötä mutta myös mukavia sattumia.  Kun kävin muutama vuosi sitten läpi suvun arkistoon (=isoon pahvilaatikkoon) kertyneitä vanhoja papereita, moni lappunen tuli siirrettyä sivuun, kun sisältö ei tuntunut merkitsevän mitään erityistä.  Äskettäin pengoin samoja papereita taas kerran ja silmiini osui oheinen pieni   5 cm x 11 cm kuitti Adam Omettakorven kunnanmaksuista vuodelta 1872 allekirjoittajana K. Charpentier. Omia esivanhempiani oli asunut Omettakorven torpassa muutaman kymmenen vuoden ajan aina 1840-luvun puoliväliin saakka.   Oletin, että ei tuo kuitti enää kuulunut suvulle. En paljon päätäni vaivannut, kuka tuo Adam olisi. Kun omia suoria esivanhempia ei enää niin helposti löydy, tulee väistämättä mieleen selvittää, mitä esivanhempien muille jälkipolville on tapahtunut.   Yksi isäni puolen esiäideistä oli Hauhon Sahan Rekolan Erkki Kustaanpojan ja Eeva Leena Antintyttären tytär Eeva Kaisa Erkintytär (1798 – 1854).   Suuresta sisarussarjas

Suuret nälkävuodet vuosina 1866 – 1868 koettelivat suomalaista rahvasta poikkeuksellisen rankasti. Kylmän talven jälkeen vuoden 1867 kesä oli lyhyt ja kylmä eteläistä Suomea myöten. Koska sato oli menetetty eikä ulkomailta saatu tilalle viljaa, kevät 1868 oli pahimman nälänhädän aikaa. Ruoan hakuun lähteneet kerjäläiset levittivät kulkutauteja kaikkialle.  Huonon ravinnon vuoksi heikkoon kuntoon menneet ihmiset olivat kaikki riskiryhmäläisiä ja kuolleisuus oli suurta.  Wikipedian mukaan vuoden 1868 aikana suomalaisia kuoli vuoden aikana yli 137 000. Aikana, jolloin suku oli tärkein turva, ongelmat keskittyivät, kun sukukaan ei pystynyt auttamaan.   Yksi kovia kokenut perhe oli äitini äidin äidin äidin äidin vanhempien perhe Hjortit, jotka asuivat 1800-luvulla Hauholla Portaassa ja sen lähistöllä piikoina, renkeinä, lampuoteina ja torppareina. Sotilas Mikko Hjort ja piika Pieta Erkintytär vihittiin avioliittoon 2. marraskuuta 1800.   Perhe asui aluksi Sotjalan sotilastsorpassa, mutt

  Kaksi vuosisataa sitten ei vielä ollut itsenäisyyspäivää.  Venäjän valtaankin vasta totuteltiin.  Täsmälleen 200-vuotta sitten 6.12.1820 oli kuitenkin suvullemme merkittävä päivä.  Tuona päivänä sattui nimittäin Hauhon Kesossa ikävä tapaturma.    Esi-isämme, lampuoti Antti Juhonpoika oli jäänyt hevosen tallaamaksi ja kuoli.    Antti oli kuollessaan 63-vuotias. Hänet saatettiin haudan lepoon neljä päivää myöhemmin. Antti oli syntynyt Hauhon Kelkkaisten Yrjölässä 24.3.1757. Vuonna 1787 hän oli solminut avioliiton Esteri Yrjöntyttären kanssa.    Ajalle tyypillisesti häitä vietettiin tapaninpäivänä 26.12.    Esteri oli Vitsiälän Seppälän tyttäriä.    Nuoripari asui aluksi Kelkkaisilla, mutta vuonna 1802 he muuttivat Kesoon. Antti oli aluksi renkinä, mutta noin vuodesta 1810 alkaen lampuotina eli koko tilan vuokraviljelijänä.    Esterin kotipaikka Vitsiälän Seppälä oli kapteenin virkatalo kuten myös Keso. Esteri oli ilmeisesti halusi hakeutua kaltaistensa seuraan. Isän kuoleman jälkeen mu