Tekstit

Sukuharrastuksen alkutaipaleelta: MyHeritage, FamilyTree ja Geni

Kuva
  Kotiarkistosta ja DNA-testistä kaikki alkoi Sukututkimusharrastukseni alkoi vakavammin vasta jäätyäni eläkkeelle.   Ensimmäinen pontimeni oli jo muutaman vuoden kaapissani lojunut laatikollinen suvun vanhoja papereita.    Vauhtia harrastus sai, kun innostuimme vaimoni kanssa tilaamaan MyHeritagen DNA-testit ihan vaan uteliaisuudesta ja ymmärtääksemme, mistä näissä testeissä oikeastaan onkaan kysymys. Sen enempää vaihtoehtoja selvittelemättä aloin kirjoitella MyHeritagen helppokäyttöiseen sukupuuohjelmaan sukuani.   Pääsin todella nopeasti alkuun, kun ”kotiarkistosta” eli tuosta pahvilaatikosta löytyi vanhoja perunkirjoituksia virkatodistuksineen.   Isän puolen sukukokousta varten oli myös tehty sukututkimus 1990-luvulla ja sieltä löytyi nimiä ja syntymävuosia 1700-luvun puolelle.   Alussa en lähteistä paljon välittänyt ja kirjasin tietoja MyHeritageen pikavauhtia. Maksuttoman 250 henkilön sukupuu tuli täyteen nopeasti ja niinpä sitten otin maksullisenkin version, joka siirsi ra

Eeva Erkintyttären elämä piikana

Kuva
  Vuoden 1830 elokuussa syntyi Hauholla Sotjalan Rättärin Rajalan torpassa tyttö, joka sai kasteessa kirkonkirjoihin nimekseen Eva Stina.   Eva Stina ei ole suoraan omia esivanhempiani, mutta kaukaista sukua kuitenkin.    Eva Stinan äiti oli Maria Sakarintytär ja isä Puutikkalasta kotoisin ollut Erik Jaakonpoika. Äidin isä oli Sotjalan Puuskassa syntynyt ja sittemmin Sakerissa asunut Sakari Juhonpoika.   Sakarin isä, vuonna 1718 syntynyt Juho Juhonpoika on puolestaan minulle kuudennen polven esivanhempi.   Meitä tämän ”Puuskan Jussin” jälkeläisiä on sittemmin asunut jopa satoja eri puolilla Hauhoa ja lähipitäjiä.     Kirkonkirjoissa nimet kirjoitettiin tuohon aikaan ruotsiksi ja kirjoitusasu vaihteli asiakirjasta toiseen, joten täysin varma ei voi olla, millä nimellä aikalaiset kutakin kutsuivat.   Käytän tässä ns. normalisoituja muotoja ja siten kutsun päähenkilöä Eeva Erkintyttäreksi, missä muodossa hänen nimensä esiintyy viimeisissä jo suomeksi kirjoitetuissa henkikirjoissa. Eev

Vasikan myllärin jälkipolvet Hauholla, Tuuloksessa ja vähän muuallakin

Kuva
Hauholla ja lähiympäristössä vesistön korkeuserot ovat vähäisiä, joten myllyjä varten on aikanaan jouduttu ottamaan vähäisempiäkin virtapaikkoja käyttöön.  Eräas tällainen ajat sitten käytöstä pois jäänyt myllynpaikka on Hauholla Vuolujoen varrella Sahan kylän paikkeilla.  Isälinjan esivanhempani Kalle Juhonpoika (s. 1757) ja vaimonsa Katarina Juhontytär (s. 1759) muuttivat vuonna 1790 toisesta myllyn paikasta eli Tuuloksen Pohjoisten Alamyllyltä Vuolujoen varteen.  Kalle ja Katarina ovat isoisäni isoisän isovanhemmat.  Heidän, heidän poikansa ja tämän lasten asuinpaikkana oli noin 70 vuoden ajan Hahkialan Vasikan myllytorppa Hauholla.  Nämä esivanhemmat ovat sikäli kiinnostavia 64 vastaavan esivanhempani joukossa, että jos Suomessa olisi säädetty sellainen sukunimilaki, joka sitten säädettiin 1920-luvulla, omakin sukunimeni olisi todennäköisesti Vasikka eikä Kokkala. Kun maalaisyhteisössä puoliso löytyi yleensä hyvin läheltä eikä koulujakaan käyty, jälkipolvetkin löytyivät yleensä l

Kohtalokkaita onnettomuuksia suvussa

Kuva
  Entisaikojen ihmiset joutuivat ottamaan joko tietäen tai tietämättömyyttään suurempia riskejä.   Omassa lähisuvussani en muista sitten sota-ajan sattuneen ensimmäistäkään kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Varhaisempaa sukua tutkiessani olen törmännyt useisiin ikäviin kohtaloihin.   Kun monia sukututkijoita ja sukututkimusten seuraajia tuntuu kiinnostavan kaikenlaiset tavallisuudesta poikkeavat tapahtumat, olen seuraavaan kerännyt näitä eteeni tulleita muusta kuin sairastumisista johtuneita kuolemantapauksia aikajärjestykseen.   Surullisia tapahtumia, mutta ei niinkään harvinaisia aikoinaan.   Jos sanomalehtiä olisi ollut, pikku-uutiseksi nämä olisivat varmaankin jääneet yhtä murhajuttua lukuun ottamatta. Pahimpia onnettomuuksia ovat luonnollisesti sodat. Kirjoituksen loppuun olen koonnut tietoja viimeisissä sodissa menehtyneistä omien vanhempieni serkuista.   Nykyaikaan verrattuna myös hukkuminen on ollut varsin yleinen kuolinsyy. Onnettomuuksien tai sotien aiheuttamia kuoleman

Talkkunajauhot - perinneruokaa kotikonstein

Kuva
Talkkunajauhot piimään sekoitettuna on ollut perinteinen ateria ikimuistoisista ajoista.  Kuten kaikessa kotitekoisessa, vähän jokaisella talolla ja suvulla on ollut omat tapansa sekä valmistaa että käyttää talkkunajauhoja. Kovin monessa paikassa ei talkkunajauhoja ole tehty enää aikoihin.   Vanhempani jatkoivat perinnettä vielä 2000-luvun puolelle ja itsekin osallistuin siihen erityisesti viimeiset kymmenkunta vuotta.   Kun satuin löytämään vanhat valokuvat talkkunasouvin eri vaiheista, tuli mieleeni, että täytyyhän tämäkin tarina kirjoittaa nyt muistiin. Kauranjyvät Kaikki alkoi siitä, että talkkunajauhot pitää tehdä hyvänlaatuisista kauranjyvistä.   Meillä käytettiin sinänsä samaa kauraa, mitä muutoinkin käytettiin siemenkaurana.   Kasmasiinilla eroteltiin akanat jyvistä tavallistakin huolellisemmin, jotta jyvät olisivat mahdollisimman puhtaita.   Meillä talkkunoiden vuosiannokseen tarvittiin pari säkillistä näitä hyvin puhdistettuja kauroja. Keittäminen Karjakeittiössä ol

Sarjamurhaaja Kerpeikkarin kiinniottaja Heikki Mikonpoika Hagberg

Kuva
 Olen onnistunut jäljittämään jo yli 500 esivanhempaa ja kaikki esivanhempien sukuhaarat vähintään 1700-luvulle.  Tylsän tavallista väkeä tuntuvat olleen eli eivät suuria sankareita eivätkä rikollisia.  Viinanpoltosta sakkoja on monelle tullut kuten kovin yleisesti muillekin.  Täytyykin astua suorasta esivanhempien linjasta sivulle, jotta löytyy jotain mielenkiintoista.   Isoäitini Airin isoisän Kustaa Mikonpoika Eskolan veli Heikki Mikonpoika Hagberg sattui tilanteeseen, missä hänen voidaan sanoa olleen mukana todellisessa sankariteossa.   Ensimmäiset 30 vuotta Heikki Mikonpoika syntyi Luopioisten Kantolan Tuomaalan torpassa lokakuussa 1814.   Pikkuveli (isoäitini isoisä) Kustaa syntyi samassa torpassa kolme vuotta myöhemmin.   Heikin elämä oli mitä ilmeisimmin tavallista torpparinpojan elämää kuitenkin niin, että rengiksi muualle hän ei joutunut lähtemään.   Rippikoulun hän kävi ikätovereidensa kanssa v. 1830.   Vuonna 1839 eli 25-vuotiaana hän solmi avioliiton Kantolan kartanon

Johannes Juhonpoika Strandvik – tavallisen miehen tavallinen tarina

Kuva
Johannes Juhonpoika Strandvik oli ensimmäinen oman synnyinkotini Kokkalan kylän alueelle muuttanut esivanhempani.  En ole varma, mitä nimeä Johannes on eläessään käyttänyt.   Etunimi Johannes esiintyy ruotsinkielisessä Lopen seurakunnan syntyneiden luettelossa.  Muutoin ruotsinkielisissä kirkonkirjoissa on käytetty nimeä Johan, kuten melkein kaikilla entisaikojen ”Jusseilla”.   Viimeisessä Johanneksen kruununverokuitissat Johannes on nimellä Juhana.   Perunkirjoituksessa nimi on muodossa Jussi Jussinpoika.   Erotukseksi lukuisista muista Johaneista olen päätynyt käyttämään syntymäkirjauksen nimeä Johannes, jota on voitu käyttää niin suomen- kuin ruotsinkielisissä yhteyksissä.    Sukunimi Strandvik on myös puhdas valinta, sillä sitä nimeä hänestä on käytetty vasta noin 40-vuotiasta alkaen.  Strandvik tulee sen tilan nimestä, minkä lampuotina hän toimi Kokkalan kylässä ja missä hän myöskin aikanaan kuoli.   Sitä ennen häneen liitetty talonnimi on ollut Omettakorpi.   Muutama vuosi 1850-l