Antti Juhonpoika hevosen tallaamaksi

 


Kaksi vuosisataa sitten ei vielä ollut itsenäisyyspäivää.  Venäjän valtaankin vasta totuteltiin.  Täsmälleen 200-vuotta sitten 6.12.1820 oli kuitenkin suvullemme merkittävä päivä.  Tuona päivänä sattui nimittäin Hauhon Kesossa ikävä tapaturma.  Esi-isämme, lampuoti Antti Juhonpoika oli jäänyt hevosen tallaamaksi ja kuoli.  Antti oli kuollessaan 63-vuotias. Hänet saatettiin haudan lepoon neljä päivää myöhemmin.

Antti oli syntynyt Hauhon Kelkkaisten Yrjölässä 24.3.1757. Vuonna 1787 hän oli solminut avioliiton Esteri Yrjöntyttären kanssa.  Ajalle tyypillisesti häitä vietettiin tapaninpäivänä 26.12.  Esteri oli Vitsiälän Seppälän tyttäriä.  Nuoripari asui aluksi Kelkkaisilla, mutta vuonna 1802 he muuttivat Kesoon. Antti oli aluksi renkinä, mutta noin vuodesta 1810 alkaen lampuotina eli koko tilan vuokraviljelijänä.  Esterin kotipaikka Vitsiälän Seppälä oli kapteenin virkatalo kuten myös Keso. Esteri oli ilmeisesti halusi hakeutua kaltaistensa seuraan.

Isän kuoleman jälkeen muu perhe jäi asumaan Kesoon.  Seitsemästä lapsesta toiseksi nuorin, vuonna 1805 syntynyt Heta (Hedvig) Antintytär avioitui vuonna 1830 ikätoverinsa, läheisen Omettakorven torpan Johannes Juhonpojan kanssa.   Johannes ja Heta olivat sittemmin 1840-luvun puolivälissä ensimmäiset esivanhempani, jotka muuttivat Kokkalaan oman synnyinkotini maisemiin.

Hevosen tallaamaksi joutunut Antti Juhonpoika oli esi-isäni kuuden polven takaa eli isäni isän äidin äidin isän isä.  Rauha hänen kuolemansa 200-vuotismuistolle.

 

Lähde: Hauhon seurakunnan arkisto - Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1817-1821, jakso 15: Kuolleet ja haudatut 1820; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8722552  / Viitattu 29.11.2020

 


Kommentit

Suosituimmat

Melkein kaikki vanhat hauholaiset olivat minulle sukua

Poltin suku ja talo Hauholla

Adam Heiskala – Mallitalonpoika Hauhon Kirkonkylässä

Hauhon Nukarin sukuja kaksi tai kolme

Karl Edvard Roth - Varakas kauppiaan poika Porvoosta maanviljelijäksi Hauholle