Taisin löytää äidille uuden pikkuserkun

Olen lähinnä uteliaisuuttani teettänyt itsestäni erilaisia DNA-testejä.   Edullisimmat eli ns. serkkutestit tuottavat tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia osumia eli muita samoja testejä teettäneitä henkilöitä, joiden kanssa minulla on yhteistä perimää.  Testifirmat antavat myös arvion sille, kuinka läheisestä sukulaisuudesta on kyse.   Toistaiseksi ei testeissä ole tullut suuria yllätyksiä eli kirkonkirjojen mukaisia sukulaisuuksia ei ole tullut kumotuksi eikä kovin läheisiä tuntemattomia sukulaisia ole löytynyt.   DNA-testit yhdistettynä perinteiseen asiakirjoihin perustuvaan sukututkimukseen voivat kuitenkin tuoda mielenkiintoista lisätietoa kaukaisemmistakin sukuyhteyksistä.

Kansainvälisten DNA-analyysejä tekevien yritysten algoritmit tuntuvat systemaattisesti liioittelevan sukulaisuuksia.  Meillä suomalaisilla on niin paljon yhteistä perimää, että tuloksia ei pidä noin vain uskoa.  Minullekin on löytynyt satakunta mahdollisista ”pikkuserkkua” eri puolilta Suomea, vaikka tietääkseni vasta yksi pikkuserkuista on tehnyt vastaavan testin.   Kiistatonta kuitenkin on, että jos on yhteistä perimää, joku sukulaisuus on varmasti myös olemassa.

FamilyTreeDNA:n FamilyFinder -testissä yksi lähimmistä osumistani on luokiteltu pikkuserkuksi – kolmanneksi serkuksi (tarkemmin testejä tunteville 180 cM yhteistä / 22 cM pisin jakso). Sukupuistamme ei ole kuitenkaan löytynyt yhtymäkohtia. Kuitenkin ainakin yksi tämän neiti X:n esivanhempien sukuhaaroista on asunut Hauholla kuten suuri osa omistakin esivanhemmistani.  Ei savua ilman tulta eli varmaan jotain teerenpeliä on sukulaistemme välillä ollut.

Rupesin sitten ihan muusta syystä käymään läpi Hauhon seurakunnan rikosluetteloita 1800-luvulta.  Yleisimmät sakotuksen aiheet siellä ovat juopumus, viinanmyynti ja salavuoteus.  Sattuipa sitten silmiini tuttu nimi  ”Heikki Heikinpoika”, joka oli 1870-luvulla saanut sakot salavuoteudesta naapurin likan ”Maija Matintyttären” kanssa.  Molemmat olivat tuolloin asuneet samassa kylässä, jopa saman talon torpissa.  Maija oli sakkoja edeltäneenä vuonna synnyttänyt aviottoman pojan.  Tämä poika oli sittemmin elänyt Hauholla ja kuollutkin vasta 1960-luvulla. Missään vaiheessa ei ole kuitenkaan todettu suoraan, että Heikki Heikinpoika olisi tämän lapsen isä.  Heikki ei ole suora esivanhempani, mutta verisukulainen kuitenkin.

Tapanani on aika ajoin tarkastaa, olisiko lähimpien DNA-osumien tietoihin tullut lisäinformaatiota.  Tämän neiti X:n tiedoissa on selkeä sukupuu, missä näkyi tuo 1870-luvulla syntynyt avioton lapsi.  Muut sukuhaarat veivät muille paikkakunnille.   Jos nyt Heikki Heikinpoika – on tuon aviottomana syntyneen pojan isä, minä olen tämä neiti X:n isoäidin kolmas serkku eli näissä ympyröissä käytetyn merkinnän mukaan neiti X on minulle 3C2R.  Se olisi riittävän lähellä selittämään meidän yhteisen perimämme.   

Tällä tavalla sukulaisuuden osoittaminen ei ole kuitenkaan mikään juridisesti pätevä todiste. Olen siksi jättänyt tästäkin kirjoituksesta nimet pois.  Lisävarmuuden saamiseksi tarvitsisimme lisätestejä mahdollisilta yhteisiltä sukulaisiltamme.

Eräässä toisessa tapauksessa 'osuman' esi-isä on asunut samassa pihapiirissä kuin minun esitätini, joka oli naimisissa tuon toisen esi-isän veljen kanssa.  Tämä ei kuitenkaan selitä biologista sukulaisuuttamme, mutta kuitenkin sen, että sukujemme välillä on ollut yhteyksiä.  Perinteisin sukututkimuksen menetelmin selvisi sitten myöhemmin, että tuo hänen esi-isänsä onkin minun mummuni pikkuserkku.  Taas löytyi varsin todennäköinen selitys sukulaisuudellemme.

Muutama muukin mysteeri 1800-luvun ”vehtaamisista” olisi kiva saada ratkaistuksi.  Oikean suunnan löytäminen vie vielä aikaa, jos edes selviää koskaan.  Mitä useampi testejä teettää, sitä suuremmat mahdollisuudet etäistenkin sukulaisuuksien selviämiseksi ovat.

Monet tuntuvat pelkäävän kaupallisia DNA-testejä. Niissä analysoidaan kuitenkin niin mitättömän pieni osa perimästämme, että sillä tiedolla ei juuri muuta voi tehdä kuin arvioida mahdollisia sukulaisuuksia eikä niitäkään juridisesti sitovasti.   Jos tietojen avustuksella saadaan joskus joku minun sukulaiseni kiinni vanhoista rikoksistaan niin hyvä niin.  Terveystietojen päätteleminen näistä näytteistä on niin epävarmaa, että jotkut asiantuntijat pitävät sitä lähes huijauksena.  Näytteiden joutuminen vääriin käsiin on mitätön uhka sillä, jos esim. joku tiedustelupalvelu haluaa minusta näytteitä, se käy varmasti käden käänteessä muutenkin.  Mutta sukututkimus sinänsä voi tuoda yllätyksiä, sillä eivät kirkonkirjat aina kerro ehdotonta totuutta lapsen isästä. Onhan joku arvioinut, että aikoinaan jopa joka kymmenes kirkonkirjoihin kirjatuista isyyksistä olisi joko tuntemattomia tai suorastaan vääriä.

On tämä joka tapauksessa mielenkiintoista salapoliisityötä.  Kannatta katsoa ensi viikolla alkavaa TV-sarjaa, missä kaivellaan julkkisten sukujuuria.