Esi-isän 250-vuotispäivä

  


Perjantaina 27.11. on hauholaisen esi-isäni Juho Heikinpojan 250-vuotisjuhla! Juho Heikinpoika syntyi Eteläisten Huikkolassa 27.11.1770.  Oheinen kuva esittää syntymän kirjausta Hauhon seurakunnan kirkonkirjoissa.  Juhon nuoruudesta ei ole löytynyt dokumentteja, mutta 1790-luvulla hän oli lyhyen aikaa renkinä Hakkalassa. Hakkalassa ollessaan hän solmi avioliiton Tuittulan Alastalon tyttären Kirsti (Cristiina, Stina) Mikontyttären kanssa.  Sattumalta Kirstin sisar Maria on myös esivanhempiani, mutta äitini puolelta.

Vuonna 1804 nuoripari muutti Lopelle Launoisten Oinaalan lampuotiksi.  Paikka on nykyisen Forssa – Lahti tien varrella H:linna – HKI -moottoritien länsipuolella.   Venäjän vallan alkaessa kotikulmat olivat kuitenkin alkaneet vetää puoleensa.  Vuonna 1811 Juho tuli Hahkialan torppariksi Omettakorven torppaan, missä hän sitten asui kuolemaansa saakka. Juho Heikinpoika kuoli 62-vuotiaana 30.5.1833 kuolinsyynä rötfeber eli mätäkuume.  Omettakorven torpan paikka Porsoontien varrella on asuttu tänäkin päivänä

Juho ja Kirsti saivat yhteensä kymmenen lasta. Vanhin poika Johannes jatkoi Omettakorven torpparina, kunnes siirtyi saman omistajan Kokkalan kylän Strandvikin tilan lampuotiksi.  Johanneksen tyttären Wilhelmiinan tytär Amanda miehensä Kalle Kustaa Kustaanpojan kanssa olivat sittemmin monien vaiheiden jälkeen ensimmäiset Kokkalan sukunimekseen 1900-luvun alussa ottaneet sukulaisemme.  Amanda oli isäni isän äiti eli 250 vuotissyntymäpäiväsankari Juho Heikinpoika oli esi-isäni kuuden sukupolven takaa.

Hyvä syntymäpäivää, esi-isäni!  Ilman sinua minuakaan ei olisi olemassa.

Kommentit

Suosituimmat

Miksi kaikki poliitikot näyttävät olevan sukua toisilleen!

Tarina lapsuudestani ja nuoren miehen hukkuminen Hauhonselkään v. 1886

Kun suku sammuu – Hauhon Toppolan viisi viimeistä sukupolvea

Wiktor Engmanin hauta Hauhon hautausmaalla

Syylin sepät Hauhon kirkonkylässä