Lukuset oli vakava paikka

 

Monissa seurakunnissa on vielä tapana järjestää lukusia eli kinkereitä.  Aikanaan jokavuotiset lukuset olivat seurakuntalaisille vakava paikka.  Niihin mentiin kuin opiskelijat tenttiin.  Jos halusi saada myöhemmin hyvän mainetodistuksen papeilta, lukusilla piti osoittaa taitojaan.  Jokaisen seurakuntalaisen osaamista ja perehtyneisyyttä seurattiin tarkoin.

Oheisessa kuvassa on vuonna 1836 syntyneen Kaarle Johananpojan lukukirja 1800-luvun puolivälistä.  Kaarle oli Kalailan Pietilän talollisen poika. Elämänsä loppuvaiheessa Kaarle käytti nimeä Kaarle Pietilä.  Huomattavaa on, että Lukukirja on suomenkielinen eli sitä kirjoittaneet papit ovat jo osanneet suomea.

Kaarlen ollessa 11-vuotias hänen saamansa palaute oli ”parantaa sisälukutaitoa ja vanhat läksyt”.  Pari vuotta meni sitten moitteetta, mutta vuonna 1850 on todettu ytimekkäästi pojan olevan laiska.  Aika monesta 14-vuotiaasta pojasta on varmaan sanottu samaa.

Kyllähän Kaarle sitten pääsi ihan säällisesti 15-vuotiaana ripille ja muutama vuosi myöhemmin naimisiinkin.  Vuonna 1858 hänet nimittäin vihittiin Miehoilan Yli-Arvelan silloisen lampuotin eli vuokraviljelijän tyttären 21-vuotiaan Karoliina Iisakintyttären kanssa.  Kaarle oli tullut Yli-Arvelaan jo muutama kuukausi aiemmin. Miestä tarvittiin, kun Karoliinan isä oli sairas ja kuoli vuoden 1958 keväällä.   Vuonna 1864 Kaarle ja Karoliina muuttivat Kalailan Ali-Pietilään. Lapsettomiksi jääneet Kalle ja Karoliina viljelivät Ali-Pietilää aina vuoteen 1899. Tuolloin he muuttivat Karoliinan sisaren Heta Kaisan luo Kokkalan Löfholmiin, minkä Heta Kaisan poika Kalle Kustaa oli ostanut pari vuotta aiemmin.

Kokkalassa Kalle osallistui talon töihin mm. rakentamalla itseään varten Kokkalan päärakennukseen lisähuoneet, jotka sitten testamentilla jäivät tilanomistajan haltuun Kalle Pietilän kuollessa v. 1910.  Samainen päärakennus Kalle Pietilän rakentamine huoneineen on yhä käytössä.