Johannes Juhonpoika Strandvik – tavallisen miehen tavallinen tarina

Johannes Juhonpoika Strandvik oli ensimmäinen oman synnyinkotini Kokkalan kylän alueelle muuttanut esivanhempani.  En ole varma, mitä nimeä Johannes on eläessään käyttänyt.   Etunimi Johannes esiintyy ruotsinkielisessä Lopen seurakunnan syntyneiden luettelossa.  Muutoin ruotsinkielisissä kirkonkirjoissa on käytetty nimeä Johan, kuten melkein kaikilla entisaikojen ”Jusseilla”.   Viimeisessä Johanneksen kruununverokuitissat Johannes on nimellä Juhana.   Perunkirjoituksessa nimi on muodossa Jussi Jussinpoika.   Erotukseksi lukuisista muista Johaneista olen päätynyt käyttämään syntymäkirjauksen nimeä Johannes, jota on voitu käyttää niin suomen- kuin ruotsinkielisissä yhteyksissä.    Sukunimi Strandvik on myös puhdas valinta, sillä sitä nimeä hänestä on käytetty vasta noin 40-vuotiasta alkaen.  Strandvik tulee sen tilan nimestä, minkä lampuotina hän toimi Kokkalan kylässä ja missä hän myöskin aikanaan kuoli.   Sitä ennen häneen liitetty talonnimi on ollut Omettakorpi.   Muutama vuosi 1850-luvun jälkipuoliskolla hän esiintyy myös talonnimillä Sipilä ja Löfholm.  Nimethän olivat aikoinaan enemmän ikään kuin tilanteen mukaan valittuja tunnisteita, sillä ensimmäinen sukunimilaki tuli voimaan vasta 1920-luvulla.

Perhetausta

Johannes Juhonpoika Strandvik syntyi Lopen Launoisten Oinaalassa eli lähellä nykyisen kolmostien ja Forssa-Lahti -tien risteystä.  Johanneksen vanhemmat olivat kuitenkin kotoisin Hauholta.  Isä Juho oli syntynyt Hauhon Eteläisten Huikkolassa, lähtenyt sitten rengiksi Hakkalaan.   Hakkalassa ollessaan hän avioitui 27-vuotiaana läheisen Tuittulan kylän Alastalon tyttären, Hakkalassa piikana olleen Kristiina Mikontyttären kanssa. Joskus vuosien 1797 ja 1804 välillä he muuttivat Oinaalaan, missä Juho toimi lampuotina eli koko tilan vuokraviljelijänä.  Lopen kirjoissa Juhon ja Kristiinan ensimmäiseksi lapseksi on merkitty v. 1801 syntynyt Eva Stina.  Hänet on vielä merkitty muuttaneeksi aikanaan Hauholle perheen mukana vuonna 1811, mutta Hauholla hänen nimeään ei enää löydy, ei myöskään minkään lähiseudun seurakuntien kuolleiden luettelosta. Eipä hänestä ole löytynyt myöskään mitään syntymämerkintää.  

Johannes syntyi Oinaalassa 25. helmikuuta 1805.  Hänen lapsuudestaan ei ole tarkempaa tietoa, mutta vuoden 1811 maalis-huhtikuun vaihteessa perhe muutti lähelle syntymäseutujaan Ajorannan Omettakorven torppaan.  Pian muuton jälkeen syyskuussa 1811 perheeseen syntyi toinenkin poika eli kuopus Mikko.  Tuon ajan mittapuun mukaan kaksilapsiseksi jäänyt perhe oli varsin pieneksi.

Ajoranta oli jo tuolloin Hahkialan Charpentierien omistuksessa, joten yhtä hyvin voitaisiin puhua Hahkialan Omettakorven torpasta.  Omettakorpi on nimenä kadonnut, mutta kyseessä on nykyään lyhyemmin Korpi-nimellä tunnettu talo lähellä Porsoontietä ja Hanhijärvi-nimistä pientä suojärveä.  Paikka on varmasti ollut tuolloin nimensä mukaisesti korpea, mutta ei kuitenkaan kovin kaukana asutuista Porsoon, Sahan ja Hakkalan kylistä.  Käynnit Kristiinan kotikylällä Tuittulassa tai Hauhonselällä tai toisessa suunnassa Vuolujoen vartta Kesossa ja Eteläisissä olivat tehtävissä hyvinkin yhden päivän aikana.

Perheen elämä on ollut ilmeisen tasaista, sillä kirkonkirjoista ei löydy mitään lisämerkintöjä.  Pojat pääsivät ripille, Johannes trosin vasta 20-vuotiaana v. 1825 mutta pikkuveli Mikko tavanomaisessa 16 vuoden isässä v. 1827.   Äiti Kristiina on 1820-luvun puolivälin jälkeen merkitty rippikirjassa sairaalloiseksi. Hän kuoli punatautiin 54-vuotiaan helmikuussa 1829.  Isä Juho siirsi torpan Johanneksen nimiin 1830-luvun alussa, mutta ehti nauttia vapaammasta roolista vain lyhyen aikaa, sillä hän menehtyi pilkkukuumeeseen toukokuun lopussa 1833.

Omettakorven torpassa ei ollut 1820-luvulla piikaa, joten voi olettaa, että äidin kuolema jätti miesväen ainakin jossain määrin pulaan.  Johannes kuitenkin löysi itselleen puolison lähiseudun Kesosta.  Hänet kuulutettiin avioliittoon joulukuussa 1829 ja vihittiin helmikuussa 1830 ikätoverinsa Keson lampuotin tyttären Heta Antintyttären kanssa.  Molemmat olivat siten vihittäessa 24-vuotiaita.  Hetan isä oli kuollut hevosen tallaamana jo vuonna 1820, mutta äiti näytti saaneen jatkaa tilan pitoa.

 

Elämä torpparina Omettakorvessa

Kuva 1a.  Torpparisopimuksen alku


Nuoripari Johannes ja Heta saivat ensimmäiset lapsensa, kaksoset Joseph ja Maria, aivan vuoden 1830 lopussa.  Poika Joseph ilmeisestikin kuoli hyvin pienenä.  Hänen nimensä on yliviivattu vuoteen 1838 jatkuvassa Hauhon seurakunnan lastenkirjassa, mutta merkintää hänen kuolemastaan i ole löytynyt.  Tytär Maria jäi siis perheen ainoaksi lapseksi, mutta vihdoin vuonna 1839 syntyi toinen tytär, joka sai nimekseen Wilhelmiina.

Torpparilla oli torpparin velvoitteet: päivätöitä, isäntäväen kuljetuksia sekä omien peltotilkkujensa satojen luovutuksia.  Sukumme arkistoissa on säilynyt Johanneksen isäntänsä Carl Emil Charpentieren kanssa tekemä ruotsinkielinen torpparisopimus vuodelta 1842 (ks. kuva 1)

Kuva 1b. Torpparisopimuksen loppu

Torpparisopimuksessa vuosisuokraksi määrätään:  kaksi kappaa ruista, kaksi kappaa ohraa, kaksi tynnyriä kauroja, keritsemätön uuhi, voita, noin kilo pellavalankoja torpparin omasta pellavasta, kaksi tiuta kananmunia, neljänneskilo villaa, säkillinen hamppua tai niintä, kappa tuhkaa, kappa pellavaa, kannullinen mustikoita, joka toinen vuosi kaksi maitoastiaa, taksvärkkipäivä (auringon noususta laskuun) kerran viikossa tai 52 kertaa vuodessa, 12 apupäivää,  kaksi kaupunkimatkaa enintään 24 mailin päähän (epäselvää mitä ”mil” tässä tarkoitti, koska yksikköä ei ollut standardoitu tuohon aikaan, mutta ainakin Hämeenlinnaan oli lyhyempi matka).

Kolmisivuisessa sopimuksessa oli muitakin velvoitteita esim. teiden hoidosta ja tappelijoiden ilmiantamisesta.


Lampuotiksi Kokkalaan

Ilmeisesti Johanneksen ja Charpentieren välit olivat hyvät, sillä vuonna 1845 Johannes pääsi isäntänsä omistaman Kokkalan Strandvikin tilan lampuotiksi.  Sopimuksen ehtoja ei ole tiedossa, mutta vaikka Strandvik oli pienehkö 1/3 manttaalin tila, se oli kuitenkin suurempi kuin Omettakorpi.  Vuodelta 1855 olevassa kartassa Strandvikin peltoja on kuitenkin jo useita hehtaareja.  Henkikirjojen mukaan Strandvikissa oli yleensä myös yksi renki ja yksi piika

Vanhin tytär Maria kävi rippikoulun pian Kokkalaan muuton jälkeen ja pääsi ripille v. 1847.  Maria avioituikin sitten heti 20 vuotta täytettyään eli vuoden 1850 joulun jälkeen Kyttälän Jussilan talon lampuotin veljen Kalle Martinpojan kanssa ja Kalle muutti Kokkalaan pian häiden jälkeen.

Tuntemattomasta syystä Johannes perheineen muutti vuonna 1855 Rukkoilan Sipilään lampuotiksi.  Siellä he viipyivät kuitenkin vain kaksi vuotta, minkä jälkeen palasivat Kokkalaan.  Kirkonkirjojen mukaan Johanneksesta tuli Strandvikin lampuoti ja Kalle-vävystä isomman Löfholmin lampuoti, mutta henkikirjoissa puolestaan Johannes yhdistetään pari vuotta Löfholmiin.  Samassa Kokkalan mäen tiiviissä yhteisössä perheet kuitenkin asuivat, joten suurta väliä ei tuolla liene ollut.  Vuodesta 1860 eteenpäin Johannes on kuitenkin aina selkeästi Carl Emil Charpentieren omistaman Strandvikin lampuoti.

Iloa ja murhetta 1860-luvulla

Rukkoilan aikana myös nuorempi tytär Wilhelmiina ehti käydä rippikoulun.   Hän avioitui Luopioisten Kantolasta kotoisin olleen Juho Heikinpoika Valkamon kanssa isosiskonsa tapaan jo 20-vuotiaana.  Ehkäpä nuoret olivat tavanneet jo Rukkoilan vaiheen aikana?  Heidät kuulutettiin 2. huhtikuuta 1859 ja vihittiin 16.6.1859.  Juho ja Wilhelmiina saivat tyttären Amanda jo 30.1.1860. Kyse ei liene kuitenkaan ollut ns. pakkoavioliitto, sillä olihan kuulutuksista kulunut jo 10 kk.   Onni ei kuitenkaan kukoistanut kauan, sillä jo vuonna 1862 Juhon on todettu olleen niin sairas, että hän ei enää pystynyt osallistumaan kinkereillekään.  Jossain vaiheessa rippikirjaankin on merkitty, että hän ei asunut Hauholla.  Juho kuolikin sitten keuhkotautiin 11.3.1864. vain 27-vuotiaana. Hänet on merkitty Hauholla kuolleeksi.  Amanda jäi isättömäksi ja äitinsä ainoaksi lapseksi vain nelivuotiaana.  Valkamon perhettä oli vain joitakin vuosia aiemmin kohdannut Hauholla toinenkin suru, kun Juhon vanhin veli oli hukkunut Hauhon puolella liikkuessaan.

Vaikka Amanda olikin perheen ainoa lapsi, serkkuja hänelle löytyi seuraksi. Marialle ja Kallelle syntyi jo ennen Rukkoilan vaihetta tytär Ida, Rukkoilassa poika Kalle ja Kokkalassa poika Hermanni samana vuonna kuin Amandakin. 

Kuva 2.  Johanneksen ja Hetan testamentti v. 1865
Ajan tapana oli, että leskeksi nuorena jääneet avioituivat nopeasti uudelleen. Wilhelmiinakin löysi pian uuden sulhasen ja lapselleen kasvatusisän. Hänet vihittiin 19.4.1865 Löfholmiin pari vuotta aiemmin rengiksi tulleen Hermanni Erikinpojan kanssa.  Uusi aviomies oli ilmeisesti katsottuna jo hyvissä ajoin, sillä vain neljä päivää Juhon kuoleman jälkeen Wilhelmiinan vanhemmat tekivät lahjakirjan nuoremman tyttärensä hyväksi. Lahjakirjassa ”Johan Juhonpoika Stranviki ja vaimonsa Hedvigi Antintytär” lahjoittavat kaiken irtaimen omaisuutensa nuoremmalle tyttärelleen Wilhelmiina Johan tyttärelle ja hänen tulevalle miehelleen Herman Erikin pojalle edellyttäen, että he pitävät lahjoittajista huolta kuolemaansa saakka. Jos yhteinen asuminen ei onnistu, lahjoittavat he vain kaksi lehmää, kaksivuotiaan oriin ja yhdet rattaat. Jos taas tuore aviopari eroaa kahden vuoden sisällä, he saavat vain yhden lehmän. Lahjakirjaan tyytyväisyytensä osoittavat puumerkeillään sekä Herman Erikinpoika että vanhemman sisaren Marian mies Karl Martinpoika (k.s. kuva 2).  Wilhelminan ja Hermannin avioliitto jäi lapsettomaksi, mutta kesti sitten yli 50 vuotta ja oli ilmeisen onnellinen.

Johanneksen vanhempi tytär Maria ja vävy Kalle isännöivät Kokkalan Löfholmia aina vuoteen 1867, jolloin he siirtyivät metsän taakse kilometrin päähän Okerlan Heikkilän vuokralaisiksi.  Mainittakoon, että samana vuonna Okerlan Melkkalaan aivan Heikkilän naapuriin muutti ilmoilasta perhe, jonka pojasta Kalle Kustaasta tuli sittemmin Marian sisarentyttären Amandan aviomies.  Maria ja Kalle Kustaan isä Kustaa olivat saattaneet tuntea toisensa jo lapsuudessa, kun Maria asui Omettakorvessa ja Kustaa Vuolujoen varressa Vasikan myllyllä.

Kuva 3. Johanneksen veronmaksu vuodelat 1880.
Vuodet 1867 ja 1868 olivat Hauhollakin nälkävuosia.  Varsinaista nälkää Kokkalan asukkaat eivät ehkä nähneet, mutta nälänhädän aikaiset taudit eivät kylien rajoja katsoneet.  Johanneksen vaimo ja Marian ja Wilhelmiinan äiti Heta kuoli pahimman nälkävuoden helmikuussa eli 3.2.1868. Kuolinsyyksi on hänellä kirjattu keuhkotauti, joten varsinainen kuoleman aiheuttaja jää epäselväksi.

Johannes jatkoi Strandvikin lampuotina vaimonsa kuolemankin jälkeen tytär Wilhelmiina ja vävy Hermanni apunaan.   Vartuttuaan Amandakin jäi kotiinsa.   Talossa oli myös ajoittain piika, mutta vain lyhyin sopimuksin.   Vielä vuodelta 1880 eli 75-vuotiaana Johannes maksoi lampuotina kruununveroa vähän yli 84 mk eli nykyrahassa noin 350 euroa (ks. kuva 3).


 Kuolema vanhuuteen

Johannes kuoli kotonaan Kokkalan Strandvikissa 76-vuotiaana 4.11.1881.  Kuolinsyyksi on merkitty yksinkertaisesti vanhuus.  Johannes ja vaimonsa Heta olivat tehneet jo vuonna 1964 testamentin nuoremman tyttären.  Johanneksen kuoleman jälkeen järjestettiin ”kalunkirjoitus ja värtierinki”, missä omaisuudeksi kirjattiin

Kuva 4. Kalunkirjoituksen ja värtierinkin alku

Puhdasta rahaa 4 mk

Erinäisiä tavaroita: rauta-akseli pyörineen 4 mk, kirves 50 p, rautaroskaa 3 mk, kivääripyssy 2 mk, sänky 1 mk, kaappi 50 p, arkku 50 p, 3 veistä 50 p

Vaatteita: iso sarkapälssi 3 mk, vähempi pölssi 1 mk, verkapalttoo 2 mk, verkatakki 1 mk, kahdet housut 50 p, västi 10 p, 2 lakkia 50 p, hattu 5 p, kaksi vyötä 50 p, 3 paitaa 75 p, saappaat 2 mk, virsikirja 50 p, sekatavaraa 50 p sekä piippu ja tupakkitavaraa 1 mk 50 p.

Yhteensä omaisuutta oli 30 mk 40 p arvosta.  Kun hautajaiskulutkin olivat 50 mk ja toimitusmiehen palkkio 3 mk, kuolinpesä jäi selvästi miinukselle.  Mainittakoon, että kirjurina toimi Okerlan Talolan isäntä Heikki Talola, joka samalla kuittasi kunnan lautakunnan puolesta 4 penniä vaivasten korkoa.  Lampuotin asema ei suinkaan ollut yhteiskunnassa heikoimpia, mutta eipä siinä roolissa omaisuuttakaan päässyt kertymään.

Johanneksen elämästä ei ole paljastunut mitään suurtekoja mutta ei myöskään rikoksia tai edes pikkurikkeitä.  Omalla työllään hänkin on kuitenkin antanut hyvät lähtökohdat seuraaville sukupolville.  Näitä tavallisia Johanneksiakaan ei pidä unohtaa, kun ajattelemme Suomen kansallista kehitystä.

 

Tiedonlähteinä käytettyjen kirkonkirjojen tiedot löytyvät Johanneksen Geni-profiilista: https://www.geni.com/people/Johannes-Strandvik/6000000125031219960



Kommentit

Suosituimmat

Hauholla sukuni asuinsijoja melkein joka kylässä

Heikki Fransinpoika Franttila - esi-isäni viittä eri reittiä

Hauhontaustan Rönnin asukkaat – sukua suoraan ja väärän koivun kautta

Hjortien perhe Portaassa nälänhädän uhrina

Tapanin päivänä Hauhollakin oli aikaa mennä vihille