Kohtalokkaita onnettomuuksia suvussa

 

Entisaikojen ihmiset joutuivat ottamaan joko tietäen tai tietämättömyyttään suurempia riskejä.  Omassa lähisuvussani en muista sitten sota-ajan sattuneen ensimmäistäkään kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Varhaisempaa sukua tutkiessani olen törmännyt useisiin ikäviin kohtaloihin.  Kun monia sukututkijoita ja sukututkimusten seuraajia tuntuu kiinnostavan kaikenlaiset tavallisuudesta poikkeavat tapahtumat, olen seuraavaan kerännyt näitä eteeni tulleita muusta kuin sairastumisista johtuneita kuolemantapauksia aikajärjestykseen.  Surullisia tapahtumia, mutta ei niinkään harvinaisia aikoinaan.  Jos sanomalehtiä olisi ollut, pikku-uutiseksi nämä olisivat varmaankin jääneet yhtä murhajuttua lukuun ottamatta.

Pahimpia onnettomuuksia ovat luonnollisesti sodat. Kirjoituksen loppuun olen koonnut tietoja viimeisissä sodissa menehtyneistä omien vanhempieni serkuista.  Nykyaikaan verrattuna myös hukkuminen on ollut varsin yleinen kuolinsyy.

Onnettomuuksien tai sotien aiheuttamia kuolemantapauksia on suvussa ollut varmasti enemmänkin.  Jotkut esivanhempien perheenjäsenet ovat vain kadonneet kirkonkirjoista ilman merkittyä syytä.  Lukuisten muiden – erityisesti lasten - kohdalla kuolinsyy on merkitty tuntemattomaksi.  Tutkimusten laajentuessa ja syventyessä voi siis hyvinkin löytyä vielä uusiakin tapauksia.

 Jäätyminen järven jäälle v. 1802

Isoäitini isoisän isoisä, sotilas Anders Träsk (iäiiäi) koki kohtalonsa 47-vuotiaana 12. tammikuuta 1802 jäätymällä Eräjärven Vihasjärven Enonselän jäällä ankarassa pakkasessa (frusit af sträng köld uppå stora Enonselkä isen). 

 Hevosen tallaamaksi v. 1820

Isoisän isoäidin isoisä Antti Juhonpoika kuoli 6. joulukuuta 1820 Hauhobn Kesossa Hevosen tallaamaksi jääneenä.  Antti oli kuollessaan jo iäkäs eli 63-vuotias.  Esiäitini Heta oli tuolloin 15-vuotias ja nuorinkin lapsista 13-vuotias, joten perhe pystyi jatkamaan elämäänsä samoilla asuinsijoilla.  Tapauksen 200-vuotispäivän aikoihin kirjoittelin tästä aiemmin oman juttunsa https://senttaali.blogspot.com/2020/12/antti-juhonpoika-hevosen-tallaamaksi.html.

 Tulipalo pellavasaunassa v. 1823

Isoäitini isoisän isän Erik Antinpojan (ääiii) ensimmäinen vaimo Liisa Aatamintytär menehtyi 35-vuotiaana Hauhon Rukkoilan Sipilässä 29. lokakuuta 1823 pellavasaunan tulipalossa (upbränd i lijnbastu).  Samassa tulipalossa kuoli myös kaksivuotias lapsi Eva Gustava, joka ei ollut kuitenkaan Liisan oma lapsi.

 Pienten lasten äiti hukkuu v. 1853

Isoisäni isoäiti Fredrika Matintytär (äiää) kuoli 33-vuotiaana hukkumalla 9. elokuuta 1853 Hauhon Miehoilassa.  Tarkempaa tietoa hukkumispaikasta ei ole ja kun hautajaispäivääkään ei ole kirkonkirjoihin merkitty, on epäiltävä, olisiko hänen ruumiinsa jäänyt löytymättä.  Fredrikalta jäi kaksi pientä lasta, joista toinen eli vaarini äiti Maria Kristiina oli vain 3-vuotias.

 Nuori mies hukkuu naapuripitäjässä v. 1856

Isoisäni Rikun isoisän (iiäi) Juho Kustaa Heikinpoika Valkamon vanhempi veli Heikki Heikinpoika Valkamo hukkui Hauholla 21-vuotiaana 6. heinäkuuta 1856. Tarkempaa hukkumispaikkaa ei kirjoihin ole merkitty. Hänet haudattiin Luopioisissa vasta neljän viikon kuluttua 3. elokuuta, joten tässäkin voidaan olettaa, että ruumista ei ole löydetty aivan heti.

Isäntä hukkuu pian uuteen kotiin muutettuaan v. 1865

Isoäitini Airin isoisän Kustaa Mikonpoika Eskolan (iäii) veli Heikki Mikonpoika Hagberg hukkui 3. joulukuuta 1865 muutama kuukausi sen jälkeen, kun hän oli perheineen muuttanut Luopioisten Kuohijoen Tervaniemeen. Uuden tilan hän oli ostanut saatuan runsaan palkkion sarjamurhaaja Kerpeikkarin kiinniotosta.  Heikin tarinasta olen kirjoittanut erillisen blogin aiemmin, ks. https://senttaali.blogspot.com/2021/05/sarjamurhaaja-kerpeikkarin-kiinniottaja.html

Sulhasen murhaama v. 1904

Isoisäni serkku Aino Maria Klemola tuli sulhasensa murhaamaksi Hauhon Vitsiälässä 12. tammikuuta 1906 vain 20-vuotiaana. Murhaaja oli hänen 36-vuotias, Kangasalla syntynyt mutta samassa Vitsiälän ryhmäkylässä asunut kihlattunsa teurastaja Heikki Ismael Wirtanen, jolle Aino Maria oli menossa palauttamaan kihlojaan.  Myöhemmin osoittautui, että Wirtanen oli pari päivää aiemmin syyllistynyt toiseenkin murhaan.  Tapauksesta on yksityiskohtaisia kertomuksia alueen sanomalehdissä.

Vuoden 1918 tapahtumat

Isovanhempieni sisarukset olivat suurin osa vuoden 1918 aikaan ns. sopivassa taisteluiässä, mutta heidän osallistumisestaan taisteluihin tai jäämisestä kummankaan osapuolen vangiksi tai uhriksi ei ole tietoa.  He tai heidän perheenjäsenensä eivät ole olleet johtavassa asemassa tai varsinaisesti palkkatyössäkään tai he ovat vain sattuneet asumaan riittävän kaukana tapahtumien keskipisteestä. En ole tietoinen, että kukaan heidän lukuisista serkuistaankaan oli kokenut kohtaloaan vuoden 1918 tapahtumissa.  Useita isovanhempien pikkuserkkuja on kuitenkin kuollut punaisten puolella joko taisteluissa tai vankileireillä.  Kun en ole isovanhempieni pikkuserkkuja pystynyt vielä jäljittämään likimainkaan täydellisesti, en kirjaa tähän myöskään nimiä.

 Talvisota ja jatkosota 1939 - 1944

Viimeisissä sodissa ei minunkaan sukuni voinut välttyä uhreilta.  Lähin kaatunut sukulainen oli äitini veli, sotamies Kalle Jaakko Juhani Niska, joka kaatui 21. kesäkuuta 1944 Syvärin Impilahden Sekeen lohkon taisteluissa.

Äitini serkku, hauholainen sotamies Paavo Ludvig Keso kaatui Kiestingin itäpuolella 31. elokuuta 1841.  Toinen serkku, hauholainen alikersantti Pentti Ilmari Johannes Koskinen kaatui Syvärillä, Lotinanpellon lohkolla 17. toukokuuta 1943. Kolmas serkku, Kangasalla asunut kapteeni Antero Kustaa Adolf Niska kaatui Kivennavan Siiranmäessä 15. kesäkuuta 1944.  

Isäni serkuista kaatui Hauhon Ellilän kaksi poikaa. Alikersantti Ensio Kalle Mikael Kokkala kuoli 24-vuotiaana sotilassairaalassa 26. heinäkuuta 1941 haavoituttuaan Vitelessä kolme päivää aiemmin ja luutnantti Heikki August Kokkala 25-vuotiaana Salmen Tulemajoella 5. heinäkuutta 1944.

 Vialliset

Kirkonkirjoissa on lukuisia sukulaisia kirjattu ”viallisiksi” eli raajarikkoisiksi, sokeiksi jne.  Lienee todennäköistä, että monen vamman takana on onnettomuus. Näitä pysyviä vaurioita aiheuttaneita, vuosien kuluttua ennenaikaiseen kuolemaankin johtaneita tapaturmia ei ole kuitenkaan kirjattu kirkonkirjoihin eikä niistä löydy muutakaan dokumentointia.

 Taudit

Taudit ovat kuitenkin olleet ylivoimaisesti suurin syy ennenaikaiseen kuolemaan.  Kulkutaudit levisivät erityisesti nälkävuosina ja lyhyen ajan sisällä saattoi menehtyä kokonaisia perheitä.  Lapsikuolleisuus oli yleistä vielä sata vuotta sitten.  Ei ole lainkaan poikkeuksellista, että useita sisaruksia kuoli samaan tautiin muutaman päivän sisällä.