Tekstit

Taisin löytää äidille uuden pikkuserkun

Kuva
Olen lähinnä uteliaisuuttani teettänyt itsestäni erilaisia DNA-testejä.   Edullisimmat eli ns. serkkutestit tuottavat tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia osumia eli muita samoja testejä teettäneitä henkilöitä, joiden kanssa minulla on yhteistä perimää.  Testifirmat antavat myös arvion sille, kuinka läheisestä sukulaisuudesta on kyse.   Toistaiseksi ei testeissä ole tullut suuria yllätyksiä eli kirkonkirjojen mukaisia sukulaisuuksia ei ole tullut kumotuksi eikä kovin läheisiä tuntemattomia sukulaisia ole löytynyt.   DNA-testit yhdistettynä perinteiseen asiakirjoihin perustuvaan sukututkimukseen voivat kuitenkin tuoda mielenkiintoista lisätietoa kaukaisemmistakin sukuyhteyksistä. Kansainvälisten DNA-analyysejä tekevien yritysten algoritmit tuntuvat systemaattisesti liioittelevan sukulaisuuksia.   Meillä suomalaisilla on niin paljon yhteistä perimää, että tuloksia ei pidä noin vain uskoa.   Minullekin on löytynyt satakunta mahdollisista ”pikku...

Hauhontaustan Rönnin asukkaat – sukua suoraan ja väärän koivun kautta

Kuva
  Meidän mummula oli Rönni – muuta nimeä ei siitä käytetty. Kyttälän kartanon Korpilaurin torppa sijaitsi Hauhontaustan tien varrella aivan Tyrvännön eli nykyisen Hattulan rajalla.   Torpan, nykyisen talon, nimi on edelleen Korpilauri, vaikka käytännössä on aina puhuttu Rönnistä.   Korpilaurilla taas tarkoitetaan useimmiten kuntarajan toisella puolen olevia Korpilaurin taloja.   Torpan etäisyys Hauhonselän toisella puolella olevaan Kyttälän kartanoon on linnuntietä noin 6 km, mutta maateitse reitistä riippuen 15 – 20 km.    Mistä siis talosta käytetty nimi on peräisin? Selitys löytyi yllättävän helposti vanhoista asiakirjoista. Vuoden 1805 paikkeilla Kyttälän kartanoon tuli itselliseksi Johan Rönni, vaimonsa Liisa Juhontyttären ja ainakin neljän lapsensa kanssa.   Johan Rönni oli syntynyt Hauholla vuonna 1755 ja Liisa Tuuloksessa vuonna 1752.   Kyttälään perheen mainitaan kuitenkin tulleen Vanajasta.   Ensimmäisessä vuoteen 1812 yltävässä...

Terveisiä täältä nälkäkaupunkista

Kuva
Itsenäistymisen alkuvuodet olivat monille tiukkaa aikaa.  Suomessa oli elintarvikepula ja mm. viljan myynti ja käyttö oli säännösteltyä.  Sotaväen tarpeet täytettiin usein ennen muita.   Oheinen kirje on tullut isoisäni isälle Kalle Kustaa Kokkalalle talvella 1919.   Lähettäjä J.G. Nyman oli Kalle Kustaan serkun Serafian aviomies (s. 1853) tai serkun poika (s. 1875).   Valitettavasti en ole vielä pystynyt varmistamaan, olisiko vanhempi J.G. Nyman sama mies kuin Hämeenlinnassa 1900-luvun alussa vaikuttanut kauppias J.G.Nyman, joka kuolinilmoituksen mukaan oli syntynyt Hauholla vuonna 1853.   Tarkka päivä ja paikkakunta ovat kuitenkin eri kuin varhaisissa Hauhon aikaisissa kirkonkirjoissa. Kirjeestä välittyy joka tapauksessa kauniisti sekä aito hätä että kunnioitus.   Kokkalan peltoja oli tuolloinkin sekä Hauhonselän rannalla Kyttälän naapurissa että Hauhontakana Hämeenlinnaan johtavan tien varressa. Kirjeen lähettäjä on ollut hyvin tietoinen tä...

Lukuset oli vakava paikka

Kuva
  Monissa seurakunnissa on vielä tapana järjestää lukusia eli kinkereitä.   Aikanaan jokavuotiset lukuset olivat seurakuntalaisille vakava paikka.   Niihin mentiin kuin opiskelijat tenttiin.   Jos halusi saada myöhemmin hyvän mainetodistuksen papeilta, lukusilla piti osoittaa taitojaan.   Jokaisen seurakuntalaisen osaamista ja perehtyneisyyttä seurattiin tarkoin. Oheisessa kuvassa on vuonna 1836 syntyneen Kaarle Johananpojan lukukirja 1800-luvun puolivälistä.  Kaarle oli Kalailan Pietilän talollisen poika. Elämänsä loppuvaiheessa Kaarle käytti nimeä Kaarle Pietilä.  Huomattavaa on, että Lukukirja on suomenkielinen eli sitä kirjoittaneet papit ovat jo osanneet suomea. Kaarlen ollessa 11-vuotias hänen saamansa palaute oli ”parantaa sisälukutaitoa ja vanhat läksyt”.   Pari vuotta meni sitten moitteetta, mutta vuonna 1850 on todettu ytimekkäästi pojan olevan laiska.   Aika monesta 14-vuotiaasta pojasta on varmaan sanottu samaa. Kyllähän Kaarl...

Maria Tuomaantytär Niska – vaikeista oloista vaatimaton mutta pitkä elämä

Kuva
Maria Niska 1849-1940  Äitini isän äiti Maria Kristiina Tuomaantytär Niska syntyi vuonna 1849.  Lapsuutta ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa hyväosaiseksi, mutta siitä huolimatta hän eli 90-vuotiaaksi.  Vaatimattomista oloista lähtenyt, vaatimattomasti elänyt Maria on ollut todellinen suomalaisen sisun ilmentymä aikana, jolloin sisua tarvittiin. Marian isä oli Pälkäneen Epaalan Uotilassa v. 1823 syntynyt Tuomas Juhonpoika, jonka isälinjan suku oli käyttänyt sukunimen kaltaista nimeä Kuhlberg.   Tuomaksen kohdalla tätä ei kuitenkaan enää ole kirjoissa mainittuna. Äiti oli Hauhon Miehoilan Paavolassa v. 1820 syntynyt Fredrika Matintytär.    Rippikoulun jälkeen Fredrika oli pari vuotta piikana Alvettulan Ellilässä, mutta muutti veljensä kanssa parikymppisenä Pälkäneelle. Siellä Tuomas ja Fredrika solmivat avioliiton keväällä 1845. Ensimmäinen lapsikin syntyi jo viisi viikkoa häiden jälkeen. Syksyllä 1845 nuoripari muutti Hauholle ja seuraavana vuonna siel...

Tapanin päivänä Hauhollakin oli aikaa mennä vihille

Kuva
Entisaikaan häitä juhlittiin juhannuksena - mukamas.  Tällainen käsitys on jäänyt ainakin minulle.  En ole kuitenkaan omien esivanhempieni kohdalla löytänyt yksiäkään juhannushäitä. Kesäkuussa kyllä mentiin naimisiin, mutta mieluummin heti alkukuusta.  Elokuukin kelpasi kuten kuvan isovanhemmilleni v. 1924. Rahvas meni vihille silloin, kun työt eivät olleet esteenä.   Tapaninpäivä oli perinteisesti päivä, jolloin palvelusväki sai vapaata.   Niinpä sitten vuoden viimeinen viikko tapanista alkaen olikin yleinen vihkimisaika.    Esimerkiksi m inun äidinpuolen isovanhempien isovanhemmista kaksi neljästä pariskunnasta on vihitty juuri 26.12. Vuoden 1836 tapanina vihittiin Luopioisissa talonpojan poika Yrjö Heikinpoika (Jöran Henricsson Frantsila) ja talonpojan leski Anna Mikontytär (Anna Michelsdotter Kauppi). Yrjö oli 26-vuotias ja yhden lapsen äiti Anna 30-vuotias.   Anna oli jäänyt leskeksi edellisen vuoden joulukuussa. Molemmat olivat syntyjään L...

Joulumuistoja lapsuudestani

Kuva
 ”Nyt minä alan kirjoittaa …”. oli isotädilläni Olgalla tapana aloittaa kansakoulun ainekirjoituksensa reilut sata vuotta sitten.  Nyt minä sitten alan kirjoittaa lapsuuteni jouluista 1950-luvulla eli ajalta ennen kouluikääni.  En itsekään väitä, että asiat olisivat olleet juuri niin kuin kirjoitan, mutta muistoja ne ovat juuri niin kuin minä ne muistan. Oma lapsuudenkotini oli maalaistalo Hauholla Kanta-Hämeessä.    Lähin naapuri oli noin kilometrin päässä asunut siirtolaisperhe, muihin naapureihin matkaa oli vielä toinen mokoma. Lähimmät kaupat olivat kirkonkylässä maanteitse 4 km päässä.   Muistikuvat varhaislapsuuteni jouluista liittyvätkin vain siihen, mitä kotiväki teki, sillä kylillä ei ennen kouluikää tullut käytyä. Omien vanhempieni, yhden minua vanhemman ja nuorempien kaksoisveljien lisäksi saman rakennuksen ”mummunpäässä” asui silloin vielä alle 60-vuotias syytinkimummu ja hänen nuorin tyttärensä eli isäni sisko. Jouluksi kotiimme tuli tavall...